OSL_artikkelikuva_W-Article_1140x600.jpg

Didem on luottanut kollageenilisään jo yli neljän vuoden ajan

Didem Özgün, 36, on vaikuttaja ja digitaalisen sisällön tuottaja, joka on tyytyväinen ihossaan erityisesti sen hehkuun ja tasaisuuteen. Hän on käyttänyt The Solution -kollageenilisää nyt neljän vuoden ajan eikä loppua näy: ”Tulokset puhuvat puolestaan, joten käytön lopettaminen ei ole käynyt edes mielessä.”

- Arvokkaasti vanheneminen sekä ihon kokonaisvaltainen hoito on aina kiinnostanut itseäni. Tuotteessa kiinnosti nimenomaan sen kauttaaltaan vaikuttavat hyödyt sekä tuotteen käytön helppous. Kun tilaisuus yhteistyöhön tarjoutui muutama vuosi sitten, en joutunut miettimään hetkeäkään.

Millaisia tuloksia olet saanut kollageenilisästä ja kuinka nopeasti näit tuloksia?

The Solution™ -kollageenijauhe ei ole minkäänlainen ”pikafix”, vaan tulokset perustuvat nimenomaan pitkäaikaiseen käyttöön. Ensimmäiset tulokset alkoivatkin näkymään vasta reilu puolen vuoden käytön jälkeen. Ihoni on kauttaaltaan kimmoisampi ja eloisampi, ja silminnähden hyvinvoiva ja hehkuva.

Olen myös suositellut tuotetta lähes aina kun ihonhoito on tullut puheeksi ja etenkin heille, joita kokonaisvaltainen sekä sisäinen kauneudenhoito kiinnostavat myös pidemmällä tähtäimellä.

Miten suhtaudut ikääntymiseen?

Ikääntyminen ei ole koskaan ollut itselleni mikään iso juttu tai ainakaan minkäänlainen kriisi - pikemminkin ikä on ollut itselleni aina vain numero. Toivon vanhenevani arvokkaasti, minkä takia olen aina pitänyt huolta itsestäni mahdollisimman hyvin. Ikääntymisen myötä olen alkanut panostamaan säännölliseen ihonhoitoon aiempaa enemmän ja sen merkitys on korostunut. Toivon, että vanhenemisesta voisi aidosti myös nauttia, sillä se on osa elämää.

Kuinka huolehdit itsestäsi ja ihostasi?

Kauneudenhoito on aina ollut iso osa kokonaisvaltaista hyvinvointiani ja olen aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta. Puhdas ja hyvinvoiva iho on kaiken A ja O. Huolehdin itsestäni kiinnittämällä huomiota hyviin elintapoihin, kuitenkaan olematta liian kriittinen. Haluan nauttia elämästä, mutta on silti hyvä muistaa liikunta, terveellinen ravinto sekä hyvinvointi. Balanssi on kaiken avain.

Mitä kauneus merkitsee sinulle ja mitä toivoisit vanhenemiselta?

Vanhenemisen myötä tullut itsevarmuus ulkoisen puolen lisäksi, koen olevani paljon itsevarmempi kuin 20 vuotiaana myös sisäisesti. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kauneus lähtevät nimenomaan sisältäpäin.

 

OSL_1992_W-Article_1140x600.jpg"The Solution -tuotteen paras puoli on ehdottomasti sen helppous. Kätevät annospussit kulkevat helposti mukana paikasta toiseen ja sen voi sekoittaa oikeastaan mihin tahansa. Aamuisin otan tuotteen joko veden tai kahvin seassa samaan aikaan muiden vitamiinien kanssa."

Viiden minuutin raikas smoothie kahdelle by Didem:

Pilko kaksi banaania ja lisää ne blenderiin pakastemangojen kanssa. Kaada sekaan mantelimaito ja lisää kookoslastuja sekä cashew pähkinöitä maun mukaan. Lopuksi vielä kollageenijauho (kaksi pussia kahteen annokseen). Valmiin smoothien päälle tuoretta mangoa, mustikoita, kookoslastuja ja pistaasipähkinöitä. Nauti 💛

OSL_2023_W-Article_1140x600.jpg