OSL_Leena_3040_1222_W-Article_1140x600.jpg

Leena, 51, luotti ystävän vinkkiin eikä ole katunut

Laadukkaiden tuotteiden ja rutiinien ansiosta entisen lentoemännän, Leenan (51), iho on pysynyt loistavassa kunnossa vaativan työn erityisesti iholle tuomasta rasituksesta huolimatta. Niinpä Leena ei ollut uskoa silmiään nähtyään ihon kunnon parantuvan entisestään hänen huomioituaan myös sisäisen ihonhoidon The Solution -kollageenivalmisteen muodossa.

Viisikymppinen Leena kiittää äitiään, joka neuvoi häntä poistamaan aina meikit ennen nukkumaanmenoa, panostamaan ihonhoitotuotteisiin ja käymään säännöllisesti kosmetologilla.

-Ihoni on pysynyt hyvässä kunnossa kaikki nämä vuodet, Leena kertoo

-Juon paljon vettä, huolehdin että liikun tarpeeksi ja koitan syödä monipuolisesti (mikä ei aina onnistu). Pidän säntillisesti kiinni säännöllisestä puhdistuksesta, kuorinnasta ja kosteutuksesta.

Tarpeettomalta vaikuttava lisä ihonhoitorutiiniin lunasti paikkansa

The Solution™ -valmisteen käytön Leena aloitti loppukeväästä ystävän suosituksesta. Hän oli hyvin skeptinen tuotteen hyötyjen suhteen, mutta uteliaana ihmisenä päätti antaa sille mahdollisuuden. Leenan ihossa ei ollut mitään moitittavaa ja elämäntavat olivat muutenkin kunnossa. Mutta jo muutaman viikon kuluttua Leenasta tuntui, että otsan juonteet olivat hieman vähemmän näkyvät. Täysin vakuuttunut hän ei vielä ollut, vaan epäili omia havaintojaan. Hän jatkoi kuitenkin tuotteen parissa koko kesän. Syksyn lähestyessä oli jo selvää, että huolimatta kesän ja auringon vaikutuksista, Leenan iho tuntui paremmalta kauttaaltaan.

-Ihoni tuntuu paranevan päivä päivältä ja on koko ajan säteilevämpi, miksi siis lopettaisin, Leena toteaa, nyt kun on käyttänyt tuotetta jo puolisen vuotta.

imagecotr.png

Tuloksia vain säännöllisyydellä ja sinnikkyydellä

Tuotteen vaikutukset eivät ilmaannu yhdessä yössä, vaan Oslo Skin Labin teettämän asiakaskyselyn mukaan niitä alkaa huomaamaan keskimäärin neljän kuukauden kohdalla. On myös todennäköistä, että vaikutukset lisääntyvät ajan kanssa.

-Tuotetta tulee käyttää pitkäjänteisesti ja säännöllisesti, mutta itse huomasin jo muutamien viikkojen jälkeen otsaryppyjeni madaltuneen. Tällä hetkellä ihoni tuntuu ja näyttää kauttaaltaan paremmalta sekä kimmoisammalta, Leena kertoo.

OSL_Leena_3051_1222_W-Article_1140x600.jpg

Ihonhoito sisältäpäin on helppoa

Hehkuvan ihon lisäksi Leena listaa tuotteen parhaaksi puoleksi sen vaivattomuuden. Käyttöön on helppo sitoutua säännöllisen kotiintoimituksen ja näppärien päiväannosten ansiosta.

- Tuote on helppo ottaa annospussien myötä mukaan minne vain, eikä se maistu millekään. Sen voi nauttia oikeastaan minkä tahansa juoman tai ruoan kanssa.

OSL_Leena_3061_1222_W-Article_1140x600.jpg

- Suosittelen kaikkia huomioimaan ihonhoidossa myös ’olet mitä syöt’ -ajatuksen perinteisen pinnalta tapahtuvan ihonhoidon rinnalla. Ihon kuntoon todella voi vaikuttaa sisältäpäin ja tehostaa ja tukea ihon kuntoa kokonaisvaltaisesti.

Leenalle kauneus merkitsee itsestään huolehtimista ja itsevarmuutta. Tasapaino elämässä näkyy ulospäin.

– Ihailen huoletonta ja huoliteltua ranskalaista chic-tyyliä lisäksi valkoiset hampaat ja pilke silmäkulmassa toimivat aina!

Beautiful skin starts from within